JanneSuuronen

Suomalainen maahanmuutto"keskustelu" on ollut viime aikoina luokattoman huonoa.

kirjoitetaan päivän Helsingin Sanomissa.

Lause sisältyy uutiseen tai artikkeliin, joka oli otsikoitu"Maahanmuuttajalapset voisivat parantaa koulujen tasoa Suomessa – Englannissa he tekivät sen jo".

Artikkelissa kuvaillaan Englantilaisen koulun tasoa ja koulun tasoa parantavista muutoksista.

 

"Englantilaisen yliopistokaupunki Oxfordin itäosassa on yläkoulu, jonka maine ei ole ehtinyt vielä muuttua, vaikka koulu onkin. Neljä vuotta sitten koulun tulokset luokiteltiin virallisessa tarkastuksessa heikoiksi. Sitten tapahtui ihme.

Lähtötilanne oli – ja on edelleen – tämä. Koulun oppilaista yli puolet puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin englantia. Suurin osa heistä on maahanmuuttajaperheiden lapsia. Neljäsosalla on oppimisvaikeuksia, monen vanhemmat ovat pienituloisia tai työttömiä. Niinpä koulussa on paljon keskiarvoa enemmän oppilaita, joille on myönnetty ilmainen koululounas."

"Neljä vuotta sitten kouluun palkattiin uusi rehtori. Lisärahaa ei tullut, opettajat ja muu henkilökunta pysyivät samoina. Kaksi vuotta sitten koulu luokiteltiin hyväksi ja viime vuonna se nousi Englannin koulujen kärkikaartiin, parhaan viidenneksen joukkoon. Erityisen hyviä tuloksia siellä saadaan englannissa ja matematiikassa."

"Mitä oikein tapahtui? Paljonkin. Ensin satsattiin äidinkielen opetukseen. Kaikille, joiden äidinkieli ei ollut englanti, alettiin antaa päivittäistä lisäopetusta englannissa. Jätettiin yksi opettajan paikka täyttämättä ja palkattiin tilalle kirjailija, joka opettaa lapsia kirjoittamaan ja analysoimaan runoja. Päätettiin, että jokainen opettaja on myös englannin opettaja. Niinpä biologian opettaja varmistaa joka tunnilla, että kaikki ymmärtävät, mitä tarkoittaa geeni tai yhteyttäminen.

Kun haastattelin koulun rehtori Sue Croftia, hän kertoi, että suurin muutos tapahtui kuitenkin opettajien asenteissa."

Koska koko artikkelin postaaminen toiseen lehteen ei ole suotavaa, niin tämän linkin kautta avautuu alkuperäinen artikkeli.

 

Jutun otsikossa siis kerrotaan, että maahanmuuttajalapset voivat parantaa koulun tasoa. Ja sen jälkeen artikkeli kuvaa, kuinka eräässä koulussa uuden rehtorin myötä muutettiin opetuskäytäntöjä ja opettajien asenteita.

Jos ei olisi stadin pravdan propagandaa suoltava toimittaja, tässä tapauksessa Satu Vasantola, niin tietäisi jo ennestään koulujen opetustapojen ja opettajien asenteiden vaikuttavan opetustuloksiin. Niitähän tässä esimerkkikoulussakin oli muutettu ja ilmiselvästi parempaan suuntaan. Yksi tärkeimmistä syistä muuten, miksi Suomi pärjää pisa-testeissä. Mutta mitä tekemistä maahanmuuttajalapsilla on tämän aiheen kanssa ?. "Maahanmuuttajalapset voivat parantaa koulujen tasoa" oli liitetty otsikkoon.

Artikkelin lopussa Satu Vasantola toteaa puheenvuoroni otsikoksi nostaman lauseen. Suomen maahanmuttokeskustelu on luokattoman huonoa. No on. Olen Satun kanssa aivan samaa mieltä. Satun ja monen muun toimittajan tapa tunkea omaa missiotaan joka paikkaan vain ärsyttää omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Lauri Wirén

Jos jostain löytyy oikein v...n huono koulu, niin maahanmuuttajalapset saattavat ehkä parantaa sen tasoa. Toinen asia on, löytyykö se koulu Suomesta.

Käyttäjän ReimaHeikkil kuva
Reima Heikkilä

Olis kyllä tosiaankin ihan huisin hienoa jos maahanmuutosta "keskusteltaessa" kumpikin ääripää pyrkis objektiiviseen ja faktapohjaiseen keskusteluun sen sijaan että joka ikistä uutista ja tutkimusta väännellään, käännellään ja tulkitaan miten sattuu että saadaan se sopimaan omaan agendaan. Tuntuu että neutraalille keskustelulle ei oo sijaa enää ollenkaan kun hommahopot leimaa ensimmäisenä vihervasemmistoksi ja vice versa

Lauri Wirén

Keskustelu, kuten politiikkakin, on subjektiivista ja perustuu mielipiteisiin. Objektiivinen keskustelu on itseristiriita l. oksymoroni ja yleensä täysin hyödytön ajanviete.

Käyttäjän ReimaHeikkil kuva
Reima Heikkilä

Korjataan sen verran että olis hienoa jos keskustelun jokainen osapuoli pyrkisi käsittelemään toisen osapuolen mielipidettä objektiivisesti sen sijaan että työnnetään sormet korviin ja huudetaan että sinä olet väärässä koska minä olen tätä mieltä. Tai sit mulla meni sun pointti ohi ihan täydellisesti.

Siinä sä oot ihan oikeassa että objektiivinen keskustelu on "yleensä täysin hyödytön ajanviete", mutta toisaalta en kyllä keksi yhtä ainutta _hyödyllistä_ tapaa viettää aikaa.

Lauri Wirén Vastaus kommenttiin #8

Sekin veisi pohjan pois keskustelun varsinaiselta tarkoitukselta, joka on tarkoitusten ja motiivien selvittäminen, siis totuuden etsiminen. Tässä disputaatiossa voi käyttää erilaisia metodeja, mutta toisen osapuolen mielipiteitten objektiivinen käsittely ei johda mihinkään.

Janne Suuronen

Olen tässä vuosien mittaan funtsaillut samaa ja sitä, onko touhu muualla länsimaissa samanlaista. (Tiedän ja tunnistan kyllä oman julkisuuskuvani sisimpiä ajatuksiani nuivemmaksi, mutta minkä syitä ei tässä kannata eritellä tarkempaa)

Vice News uutisia muuten olen ruvennut seurailemaan, mitä kanava juttuja tuottaa. Ainakin toistaiseksi tuntuisi tuottavan virkistävän riippumattomasti uutisia ja dokumenttejä.

Käyttäjän OlliBackstrom kuva
Olli Bäckström

Tämä debatti on sikäli oudoilla raiteilla, että lasten tehtävänä ei ole nostaa koulujen tasoa vaan koulujen tarkoituksena on kehittää oppilaita.

Janne Suuronen

Ei tässä ollut kyse mistään debatista, vaan Helsingin Sanomien toimittajan jutusta. Kiitos huomiostasi, joka ehkä on vielä osuvampi kuin puheenvuoroni aihe.

Hannu Töyri

Ei yksi koulu kesää tee. Euroopassa on niin paljon maahanmuuttajia, että voitaisiin koota varsin hyvät tilastot jotka osoittaisivat miten hyvin mistäkin tulleet ovat pärjänneet. Miksi näin ei ole tehty?

Lauri Wirén

Tilastojakin voi olla, mutta iltapäivälehtien otsikoistakin voi lukea jotain:

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article14002657.ab

Esa Niemi

Yksittäistapaus ei saa edustaa laajempaa joukkoa kuten HS, niin usein vaatii, mutta valikoiden poliittisten tavoitteiden mukaisesti saakin.

Journalismi on Helsingin Sanomissa kuollutta ja tilalle tullut vain julistamista.

Käyttäjän TuuliMkinen kuva
Tuuli Mäkinen

Väite "kärkikaartiin" kuulumisesta on outo, kun vertaa kyseisen koulun eli Oxford Spires Academyn tuloksia alueen muihin kouluihin.

http://www.heraldseries.co.uk/news/13617168.Oxford...

Toimituksen poiminnat