JanneSuuronen

Ylen, SAK:n ja SDP:n päivän fiasko

Yle on hehkuttanut ja masinoinut viikon ajan ihmisiä päivän mielenilmaukseen ja lakkoon. Ei tullut suurta yleislakkoa kaikesta Ylen mainostuksesta ja yllytyksestä huolimatta. Nyt jo näkee päivän Ylen erikoisohjelmastakin tulevan flopin. Vaikka vielä nyt aamupäivällä yrittävät esittää laajoja kansanjoukkoja mukaansa vetäneitä tapahtumia mukamas olevan nyt menossa. Keskustelua kyllä riittää. Ylen yksittäisen ammattiryhmän, kätilöiden, mukaan vetäminen valtakunnan tason talouden pelastamisen vastustamiseen on jo aika härskiä poliittista kannanottoa. Veroeuroin rahoitetulta koko kansan Yleisradiolta.

AKAVA ja STTK ymmärsivät jo ottaa lusikan kauniiseen käteen. Ymmärtävät hallituksen tarvittaessa käyttävän sille kuuluvaa demokraattista valtaa. Siksi AKAVA ja STTK haluavat ottaa aloitteen takaisin itselleen ja ovat tehneet oman toteuttamiskelpoisen ehdotuksensa. SAK vielä änkyröi uudistuksia vastaan. Ei tullut mielenilmaukseen SAK:hon kuuluvan ATK:n uhoamaa 100 000 ihmistä, vaan paremminkin 1000. Ja näistä tuhannestakin kuvien pohjalta monet ovat esim. Sörnäisissä konttoriinsa pitävän JHL:n palkattua henkilökuntaa. Siis ovat mielenosoituksessa palkkatyöhönsä kuuluvien tehtäviensä johdosta.

SDP:n Antti Rinne on ihan pihalla. Milloin oikein itse närkästyen korostaen esiintyy olevansa oppositiojohtaja eikä SAK:n leivissä ja sitten hetken kuluttua samassa ohjelmassa hehkuttaa vankkaa kokemustaan SAK:n ammattiyhdistysmiehenä. Milloin muutoin vain samassa haastattelussa eri roolit menevät sulassa sovussa sekaisin. Hallituksen aikomuksille vaihtoehtoista ratkaisua kysyttäessä Rinne änkyttää, että pitää keskustella, sopia ja työryhmiä; ei tässä paljon aikaa olekaan työryhmätoimintaan ollut...vasta puoli vuosi kymmentä tai itseasiassa jo vuosikymmenen verran. Aiemmin luulin Antti Rinteen änkyröinnin olevan politiikkaa, mutta nyt tässä viikon sisällä on hämmästyksekseni selvinnyt, kuinka aidosti ja totaalisesti Rinne on tilannekuvasta pihalla. Jatkaa Katainen-Urpilainen-hallituksen pihalla ollutta linjaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän TorstiThtinen kuva
Torsti Tähtinen

Kerrankin Suurosen kanssa samoilla linjoilla.

Janne Suuronen

Sisäpiirin viestinä olen kuullut, kuinka kuulemma "paperikoneenhoitajat" ajoi samantien Tallinnan laivalle :) Kiva vapaapäivä.

Samaten joidenkin kehdostaan asti demaritaustaisten Yleläisten kanssa on tullut juteltua ja täytyy todeta näiden olevan Suomen tilannekuvasta todella pihalla; aivan SDP:n virallisen propagandan vietävissä. Sitä en osaa sanoa, kuinka tämä näkyy Suomen tilanteen Ylen uutisten ja ajankohtaisohjelmien yleiskuvassa.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Janne Suuronen

No Yleläisiä tietenkin risoo, kun hallitus ei nostanut Ylen rahoitusta. Se on jäänyt nyt vain 500 miljoonan euron vaatimattomaan tasoon. Tuolla summalla voitaisiin palkat yli 15 00 kätilöä.

Lauri Wirén

Onko Rinne pestannut SAK:n tekemään oppositiopolitiikkaa, vai onko Rinne vain SAK:n rukkanen, kun pitää pönkittää ay-johtajia tilanteessa, jossa on vain huonoja vaihtoehtoja tiedossa.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Minusta tuntuu, että suurin osa suomalaisista ei osallistu sinne mielenilmaukseen mutta se sitten selviää vähän myöhemmin lukuina siitä, kuinka moni työläisistä jäivät kotiin eivätkä tulleet töihin. Niin minä tekisin enkä tuhlaisi rahojani Helsinkiin matkustamiseen.

Katsotaan sitten kai lauantaina, kun saadaan luvut ulos.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kotikaupungissani näytti olevan avoinna kaikki kaupat kävelyreitin varrella sekä myös Alko, vaikka näyttää joissakin lehdissä uutisoidun niiden olevan kiinni. Joten ei kovin ole lakkoilukehoitus purrut. Tosin vettäkin sataa kaatamalla.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Lisää salaliittoteoriaa:

Kätilöiden ammattikunta on Katja Ketun romaanista ja Antti Jokisen elokuvasta saanut vauhdin päälle. Arto Nybergin ohjelmassa Jokinen pääsi lyttämään kriitikot, ja Nyberg puolestaan osallistui Punaisen Ristin keräykseen Tarja Halosen adjutanttina eilen, mielenosoituspäivän aattona. Halonen on demari, ja juuri demarit toimivat kellokkaina sekä parlamentaarisessa oppostiossa että ay-liikkeessä. Kaikki on niiiiin selvää!

Jaa että mitäkö halusin kaikella tällä sanoa? No, siis, tai niinku, tarkoitan... hei palattaisko tähän joskus myöhemmin?

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Suurosen 1000 hengen näköhavainnon perusteella suosittelen opaskoiraa.

Janne Suuronen

Ilmakuvat puuttuvat, mutta oli siellä ehkä 5000. Torin todella laajasti mitattu pinta-ala on suunnilleen 20 000m2. Käytetty tähän mielenosoitukseen ehkä puolet ja käytetyllä alueella yksi ihminen kahta neliömetriä kohden. Pientä on luodusta mielikuvasta lukuunottamatta.

Janne Suuronen

Ja Ylen ohjaajan tietoinen propagandatyö jatkuu. Kun Lyly mainitsee torilla olevan 35 000 ihmistä (ja mitä tosiaan ei ole), niin ohjaaja leikkaa välittömästi kuvan lavan etureunan ihmistiivistymään.

Janne Suuronen

Tuosta pikkukuvasta näkyy ilmakuva alueelta. Joku 9000-9500 neliötä käytössä. Tämän ja muiden lähikuvien pohjalta voi päätellä eturivin tihentymästä takarivin harventumaan keskimääräisen ihmistiheyden olleen 1/m2.
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/rautatientori-m...

Voi vaan kysyä, että kenen asiaa näitä ihmismääriä liioitellessa ajetaan ja kuuluuko sellainen toiminta Yleisradion tehtäviin ? Vai objektiivinen tiedonvälitys.

Aika hyvä saavutus ehkä 10 000 ihmisen "yleislakko"mielenilmaus, ottaen huomioon valtakunnan pääuutismedian koko viikon tätä hehkuttaneen. Jossain yksillä flow festareilla käy 60 000 ihmistä tai Arhinmäen haukkuman Cheekin stadikakonserttiin osallistui 40 000 ihmistä.

Janne Suuronen

Breaking news: SAK / Lauri Lyly haluaa luopua työehtosopimusten yleissitovuudesta.

Julisti juuri äsken suorassa puheessaan jyrkkä Ei pakkolaeille.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Ihan hyviä pointteja - tosin tilanneanalyysi pohjautuu vanhaan joko tai ajatteluun.

Nyt pitää heittää vanha roskiin!

http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2027...

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Uskovaisena miehenä varmaan huomasit, että jumalasikin tuki mielenilmaisuutta ukkosen muodossa eri puolella Suomea pistämällä sähköt poikki jotta työssäolijoille tuli myös "työnseisaus"

Janne Suuronen

Kristillisdemokraatit on maallinen puoluepoliittinen puolue ja mihin jopa ateistit ovat tervetulleita.

Tervetulleita ovat kaikki, jotka hyväksyvät lähtökohdan Kristilliseettisten arvojen tärkeydestä Suomen yhteiskunnan pohjana; ja suurimman osan näistä arvoistahan jakaa osa ihmisistä ihan kaikista ryhmistä, ateistisista humanisteista muiden uskontokunnan edustajiin.

En vahvista enkä kumoa väittämääsi. Tämä(kin) puheenvuoro on poliittinen, ei uskonnollinen.

Sari Essayahin tänään esiin tuoma huoli hallituksen kaavailemien toimien epäoikeudenmukaisuudesta pienipalkkaisille naisvaltaisille aloille on ihan perusteltua. Luo mielestäni omalta osaltaan painetta ammattiyhdistysliikkeiden sopimushalukkuulle. Vaikkei pienipalkkaisten sairaanhoitajien asia taida SAK:n metallimiehiä ja satamatyöläisiä paljon kiinnostaa.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

"Veroeuroin rahoitetulta koko kansan Yleisradiolta."

Nimenomaan, ja se myös tarkoittaa KOKO kansaa, ei pelkästään sinun kaltaisiasi.

Olavi A Honka

Taisi aika pahasti lässähtää tämä mielenosoitus. Kiertelin vähän Uudellamaalla ja oli kaikki kaupat auki, taksikuskit oli näreissään kun ei tullutkaan kyytejä, 10 taksia seisoi tolpalla. Ehkä tuo SIpilän puhe kuitenkin upposi ja sai suurimman osan työntekijöistä tajuamaan että kyseessä ainoastaan AY liikkeen yritys omasta valta asemasta kiinni pitäminen, ei kansalaisten, työntekijöiden tai saatikka kansantalouden etu. Jos liitoissa 2.3 miljoonaa jäsentä, näistä SAK:n mukaan 300.000 osallistui (joka voi olla aika suuri luku sinänsä, monikohan otti vaan vapaa päivän?), osoittaa se että 75% liiton jäsenistä ei tällaista hyväksy.

Hyvä niin. Nyt on pakko kiristää, mieluiten niin että se koskee jokaista palkansaajaa, ei työttömiä eikä eälkeläisiä yms.

Toivotaan että tämäkin viesti menee AY liikkeen pomojen kaaliin, tuolla EI EI tiellä ei voida jatkaa.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Vaikka miten mitattaisiin, niin ylivoimaisesti suurin osa kansaa ei mielenilmauksesta mitään piitannut, eikä siihen osallistunut. Ja hyvin suuri osa kansalaisista suhtautui touhuiluun täysin kielteisesti. Monet joutuivat mukaan työpaikoillaan "pakosta".

Virhemarginaali +/- 10 pros.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Mielenkiinnolla kuuntelin kahden kokeneen entisen työmarkkinajohtajan keskustelua yle:n tv 1 lähetyksessä. Työnantajapuolen Johannes Koroma ja SAK:n entinen puh.joht. ilman kiihkoa analysoivat tullutta tilannetta ja voi sanoa, ei se kyllä kunniaksi Sipilälle ole, että hänen johtamansa hallitus sai sadassa päivässä maamme sekaisin. Kun hallitukselta puuttuu kokonaan työmarkkinaosaaminen ja kun EK:a johtaa, "loka" Laitista lainaten "kauppakamari nulikat" niin tässä tulos. Sipilän olisi syytä ymmärtää "Thatcherismi" ei Suomeen sovi ja ottaa lusikka kauniiseen käteen.

Olavi A Honka

YLE kertoo yli 30.000 osallistuneen Rautatietorin mielenosoitukseen, kuvissa näkyy ehkä 5000 ihmistä ?!!???. Googlasin MM-95 kuvia Kauppatorilta, on vähän eri väkimäärä.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Olavi A Honka

Ei pärjää SAK Cheekille. Sooloartisti Cheekin konsertin liput myytiin loppuun tunnissa. Olympiastadion oli täynnä 40 000 henkeä.

Olavi A Honka

Heh.... SAK vs Cheek 100-0 :-)

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio Vastaus kommenttiin #22

Olavi A Honka

Kyllä se on Olavi 100-0 Cheekin voitoksi. Jos Iltasanomien ilmakuvaa Rautatientorilta katsoo niin tuo porukka mahtuu stadionille katoksen alle. Lehti väittää, että paikalla oli 30 000 henkeä.

Olavi A Honka

Ilkka, oikeassa olet, cheekille 100-0 :-)

Nyt uutisissa "kymmentuhatpäinen joukko" eli kylläpä kutistui arviot sadoistatuhansista, meni kyllä totaalisen latteeksi, taisi olla liitojen omat työntekijät jotka vaan komennettu paikalle.....

Jos yleislakot on tällaisia niin niitähän voisi olla vaikka joka päivä, ei paljoa heilauttanut kun kaupatkin normaalisti auki :-)

Toivottavasti Hakaniemessä herätään todellisuuteen.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Lakosta seurasi tsiljoonan miljoonan kulut Suomen kansantaloudelle ja kukaan ei seuraavaan viiteen vuoteen investoi Suomeen tämän kauhistuttavan lakkoherkkyyden vuoksi. Mielenosoitukseen osallistui vain AY-liikkeen omat toimistotyöntekijät pakotettuina, varmasti alle 5000 mielenosoittajaa.

Vähän sama kuin se, että maahanmuuttajat elävät yhteiskunnan varoilla ja vievät kaikki työpaikat ja naiset.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Esko Aho oli aikoinaan kokematon pääministeri ja sai aikaan hallituksineen paljon vahinkoa suomalaisile. Onko Sipilä naivi, ymmärtämämätön ympärillään vallitsevasta hädästä vai bisnesmies, jolle ainoastaan omien edunvalvonta ohittaa kaiken muun, veikkaan jäkimäistä. Ei sanallakaan kuntauudistuksesta, ei tuulivoimasta, ja näiden kalleudesta, mutta maatalouteen, jolla ei vientiä nosteta, omalle kannattajakunnalle, lisää rahaa, voi luoja.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Arto Granlund

Muistaakseni olit kovasti huolissaan Venäjälle suuntautuvan maatalouden viennin loppumisesta EU:n pakotteiden ja Putinin vastapakotteiden takia. Maataloudellakin voi olla vientiä, vaikka sitä tuetaan. Samoin kuin teollisuudenkin vientiä tuetaan.

Toimituksen poiminnat