*

JanneSuuronen

Suomen Kuvalehden alamäki

Valitettava trendi. Olen kuulunut useita vuosikymmeniä Suomen Kuvalehden vakijalukijakuntaan. Suomen Kuvalehden jutuista on nähnyt, että toimittajat ovat tehneet taustatyönsä ja että ovat tuoneet asiasta kuin asiasta esiin monipuolisia näkemyksiä.

Uusin Uusin Suomen kuvalehti oli neljäs tai viides numero peräkkäin, missä toimittaja Katri Merikallio kirjoitti Suomen maahanmuuttoon liittyvista asioista. Kaikki jutut vain yhdestä näkökulmasta asiaa tarkasteltuna ja mistä tulemme Suomen Kuvalehden alamäkeen. Samasta näkökulmasta, kuin minkä vaikkapa Yle, HS ja MTV3 ovat valinneet. Pelkästään artikkelin otsikon ja toimittajan tarkastamalla tietää jo ennalta, mitä itse jutun sisällössä tuleman pitää. Millaisia kuluneeksi asti jauhettuja asioita siinä kerrotaan.

Tällä kertaa Merikallio oli valinnut artikkelinsa haastateltavaksi Helsingin Yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen, Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpulan, Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Päivi Mattilan ja kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin. Ennestään tuttuja nimiä kaikki ja jotka ovat jo useissa medioissa saaneet kertoa näkemyksensä maahanmuutosta ja maahanmuuttajista. Saaneet liputtaa samasta näkökulmasta samaa viestiä, kuin mitä Katri Merikallionkin artikkeli nyt oli.

Onko Suomi tosiaankin niin pieni valtio, että on aina valittava samoja asiantuntijoita samoine näkemyksineen haastateltavaksi ? Vai onko kyse siitä, että valitaan sellaiset asiantuntijat, joiden näkökulmat varmuudella ennalta tiedetään toimittajalle mieluisiksi ?

Erityisesti yksi Merikallion uusimman artikkelin kohdista pisti silmääni, muistaessani aiemmin moniarvoisemman Suomen Kuvalehden erään viiden vuoden takaisen haastattelun.

"Professori Ojanen sanoo, että koko Suomen hyvinvointivaltio on rakennettu ajatukselle, että jokainen maassa laillisesti oleva ihminen on sukupuoleen, ikään, ihonväriin katsomatta saman sosiaaliturvajärjestelmän parissa.

Hallituksen esitys on hyvin poikkeuksellinen. Perustuslaki lähtee siitä, että jokainen on tasa-arvoinen. Lisäksi meillä on syrjintäkielto.

Perinteisesti Suomi on myös kansainvälisissä velvoitteissaan pyrkinyt korkeammalle ja laajemmalle kuin mitä minimivaatimukset edellyttävät."

Professori Ojasen asenne kuvastaa pysähtymistä 2000-luvun hulluihin hyviin vuosiin. Silloin, kun maassamme oli (näennäisesti) varoja syytää oikealle ja vasemmalla, eteen ja taakse. Nyt tilanne on jo kohta kymmenisen vuotta ollut merkittävästi huonompi. Taloutemme heikon tolan luulisi olevan kaikkien tiedossa. Maahamme vasta tulleita ja ehkä väliaikaisen oleskeluluvan saaneita ei automaattisesti voi verrata Suomen kansalaisiin ja pysyvän oleskeluluvan saaneisiin. Ainakaan noin mutkattomasti, kuin miten Ojanen sen teki. Tarja Halosen presidenttiyskauden nimitykset ja uran edistämiset näkyvät viitatun artikkelin haastateltujen pysähtyneisyydessä menneisiin kultaisiin vuosiin.

Suomen Kuvalehdessä oli viitisen vuotta sitten tunnetun Amerikkalaisen taloustieteen professorin pitkähkö haastattelu. Valitettavasti en enää löydä kyseistä haastattelua, vaikka kirjoitin siitä silloin bloginkin. Professori muistutti Suomen Kuvalehden haastattelussaan (välillä 2009-2011), että pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ja pohjoismainen hyvinvointimalli ovat rakennettu pohjoismaiselle väestöpohjalle. Pohjoismaisten valtioiden sosiaaliturva on mitoitettu pohjoismaiselle väestöpohjalle. Professori varoitti, ettei pohjoismainen hyvinvointimalli välttämättä kestä suurten kansainvaellusten alla.

Suomi tai Ruotsi ei voi olla koko maailman sosiaaliturvatoimisto. Taloudellinen kantokykymme ei sitä kestä. Itsestään selvä asia kaikille. Joko madallamme kaikkien Suomessa asuvien sosiaaliturvaa tai sitten eri väestöryhmiä on pakko ruveta käsittelemään eri mittapuihin; niin luotaan työntävä ajatus kuin se onkin ja tuo omia ikäviä sivuseurauksiaan. Eräs mahdollisuus myöskin olisi rajoittaa Suomeen suuntautuvaa maahanmuuttoa voimakkaasti, mutta mikä vaihtoehto sekään ei tunnu monelle kelpaavan. Ainakaan Katri Merikalliolle ja tämän haastatteluvalinnoilleen. Umpikuja siis. Win-win tilanteen sijaan lose-lose. Huonoista valinnoista on tehtävä vähiten huono. Edes hallituksemme uusimpien muutosten jälkeen, nykyisellä linjalla emme voi jatkaa.

Vielä viitisen vuotta sitten Suomen Kuvalehti oli huomattavasti moniarvoisempi lehti ja eri numeroissa tuotiin esiin erilaisia näkemyksiä. Lehti ei ollut yhden näkökulman totuuspropagandan julistaja. Mennyttä aikaa. Surullisena täytyy todeta, kuinka Suomen Kuvalehti on liittymässä Ylen, HS:n ja MTV3:n vetämään yhden näkökulman propagandistien rintamaan. Sinänsä hyvää tarkoittaen, mutta Suomen taloutta ja sen myötä koko hyvinvointimme pohjan tuhoten.

Toki täytyy muistaa, että Suomen Kuvalehdessä on paljon juttuja myös muista aihepiireistä ja joiden vuoksi lehteä mieluusti vielä luen. Ainoana tilaamanani paperilehtenä, lähinnä tukeakseni ammattimaisesti tuotettua journalismia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (41 kommenttia)

Janne Suuronen

Blogissa viitatun viimeisimmän artikkelin nimi on "Pätkäoleskeluluvista ongelma", "Asiantuntijat arvostelevat hallituksen turvapaikkapoliittista ohjelmaa". Siis otsikosta lähtien sitä ainaista narinaa, kun kaikkien tietämälle ja ymmärtämälle hallitsemattomalle maahanmuutolle yritetään tehdä edes jotain.

En tiedä, löytyykö kyseistä juttua sähköisesti.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Kyllä löytyy, mutta se on jonkinlaisen maksumuurin takana ja vaatii rekisteröitymistä.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Tein saman havainnon. Terveisin, SK-lehden pitkäaikainen lukija.

Käyttäjän rover kuva
Veikko Virta

En ymmärrä Suurosen kritiikkiä. On selvä, ettei Suomi voi merkitä keltaisella tähdellä osaa maassa oleskelevasta väestöstä.
Maahanmuuttoa on voimallisesti rajoitettava, mutta emme voi demonisoida maahanmuuttajia, meillä ei vain ole resursseja massiiviseen maahanmuuttoon. Emme kykene tarjoamaan työtä, asuntoja ja palveluja siirtolaisille, joten siitolaisuus on saatava aisoihin.

Meillä Suomessa on hallitus, jonka toimialaan maahanmuutto kuuluu.

Janne Suuronen

Kommenttisi lause keltaisista tähdistä on jotenkin omituinen, täydellinen olkinukke tai toisesta galaxista asti haettu viittaus, ettei siitä sen enempää.

Noin muuten kirjoitit näkemyksiä, jotka ovat aika itsestään selviä ja joista media ei kirjoittele. Vaan päinvastoin, media keksii kaikkia mahdollisia syitä miksei näitä näkemyksiä pitäisi huomioida. Siksi ihan en ymmrtänyt koko kommenttiasi, jonka aloitat toteamalla ettet ymmärrä kritiikkiäni.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Suomalaiset köyhtyvät. Tulot pienenevät ja verot nousevat. Lehdet kärsivät mm. tästä kehityksestä.

Tapani Lahnakoski

"Vai onko kyse siitä, että valitaan sellaiset asiantuntijat, joiden näkökulmat varmuudella ennalta tiedetään toimittajalle mieluisiksi ?"

Tästä juuri on kyse vähän joka alalla. Energiapolitiikassa tämä hyppää silmille aina päämediassa. Peter Lund ja muutamat LUT:n tuulimyllyprofessorit ovat jatkuvasti "asiantuntijoina", joilla on oma lehmä ojassa.

"Professori Ojanen sanoo, että koko Suomen hyvinvointivaltio on rakennettu ajatukselle, että jokainen maassa laillisesti oleva ihminen on sukupuoleen, ikään, ihonväriin katsomatta saman sosiaaliturvajärjestelmän parissa."

Mistäköhän Ojanen tuon on keksinyt? Tällaista tilannetta Suomessa ei ole ollut koskaan. Yrittäjillä ei ole muuta sosiaaliturvaa kuin se, että joutuu maksamaan omista palkoistaa SOTU-maksun, mutta ei siitä mitään hyödy.

Reijo Tossavainen

Myös Suomen Kuvalehti näyttää pikkuhiljaa siirtyvän punavihreän propagandan levittäjäksi. Harmi.

Käyttäjän mauritem kuva
Mauri Temisevä

Samanlaiset ajatukset. Suomen Kuvalehti on ollut laatu lehti, mutta nykyisin monet jutut ovat kovin yksipuolisia. Raidan lopettaa tilauksen.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Olikohan toiseksi viimeinen Kuvalehden numero, jonka selasin läpi. Ainoa minua kiinnostanut juttu koski Vasemmistoliiton puheenjohtajaehdokkaita. Muuta kiinnostavaa lehdessä ei ollutkaan. Lopetan tilauksen, ajattelin.

Eikös lehden päätoimittaja ole Ville Pernaa. Pernaata käytetään nykyään joka paikan kommentoijana. Mielestäni hänen politiikan kommenttinsa ovat mitäänsanomatonta pintahöpöä.

Suomessa ei taida tällä hetkellä olla ainoatakaan älyllisesti terävää ja antoissa lehteä. Kaikki ovat jotain Apu- tai Seura-tasoa, niin myös kirjallisuuden Parnasso. Kanava-lehdessä on ehkä jotain.

Käyttäjän rover kuva
Veikko Virta

Käsitin kirjoituksesi niin, että kannatit ajatusta, että Suomessa asuisi väkeä, jolla olisi erilainen ihmisarvo ja sosiaaliturva.

Ajatusta ei voi sivuuttaa lukiessa kirjoitusta. Luulisi, että viittaus keltaiseen tähteen olisi Sinulle tuttu?

Voin selventää historiaa jos haluat lisätietoja

Janne Suuronen

Kiitos valistuksestasi, kaikille meille kyllä Natsi-Saksan rotuvainot ovat tuttuja. Neuvostoliiton kommunismin luokkasodan konkretia ehkä vähäisemmissä määrin. Mutta kuten jo totesin, niin hyppäsit tässä galaktisen valovuoden verran olkinukkejen verran. Pysytään blogin aihepiirissä.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Moni suomalainen näkee asian niin, että sama sosiaaliturva kuuluu vain po. maan kansalaisille. Erimielisyyttä tullee siitä, että joidenkin - kuten esim. Tarja Halosen - mielestä se kuuluu kaikille maailman ihmisille.
Jälkimmäinen näkemys ei taida paljon piitata taloudellisista realiteeteista, muttei myöskään siitä, mitkä ovat valtion ydintehtävät omia kansalalsiaan, kohtaan.

Siksi on erikoista, että laatulehtenä itseään kauppaava SK jättää nuo näkökulmat kokonaan pois.

Martti Kovala

Niin.....missä piileekään ongelma?
Tietysti siinä, että suomalaiset ovat typerästi äänestäneet suomalaisia etuja vastustavat hourailijat eduskuntaan.
Sitä saa, mitä tilaa!

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Pohjoismainen sosiaaliturvamalli missä jokaiselle taataan minimitoimeentulo on johtanut siihen että pohjoismaissa on vähemmän rikollisuutta ja yhteiskunta pysynyt turvallisena. Hallituksen esitys lähteä muuttamaan tätä on erittäin suuri ja vakava kysymys. Enkä edes ymmärrä miten se vaikuttaisi maahanmuuttoon tai talouteen. Jos ihmiset eivät saa sosiaaliturvaa (työmarkkinatukea, lapsilisää jne) niin he joutuvat hakemaan toimeentulotukea. Rahaa ei säästy, ei vaikuta tulijamäärään ja on hyvin ikävä tie.

Suomen maahanmuuttopolitiikka on suhteellisen tiukka eikä tänne ole tullut pahemmin maahanmuuttajia. Tänä vuonna tilanne muuttui mutta se ei johdu Suomen maahanmuuttopolitiikasta vaan pääosin siitä mitä lähi-idässä tapahtuu ja EU:n toiminnasta. Vastaavasti tulijamäärien vähentäminen pitää tapahtua siellä. Sen lisäksi Suomessa tehty monenlaisia toimia (järjestelykeskukset, nopeutettu käsittelyä ym).

Ensin ulistaan että tulee vain miehiä ja sitten hallitus (=perussuomalaiset) haluaa estää sen että naiset ja lapset pääsisivät turvaan. Hallituksen ohjelma oli joltain osin hyvä mutta pääosin populistista moskaa. Halutaan mamut telttoihin, risusavottoihin ja elämään kerjäämällä ja varastamalla. Halutaan varmistaa etteivät kotoudu tai integroidu yhteiskuntaan. Sillä tavalla saadaan rutkasti ongelmia aikaiseksi ja omat äänimäärät sitten tulevaisuudessakin turvattuja.

Ja vähän noloa käyttää jotain ikivanhaa hommalaismantraa "maailman sosiaalitoimistosta".

Janne Suuronen

Kuten jo itsekin totesin tuossa aloituksessa, niin sosiaaliturvan tason eriyttämisellä voi olla negatiivisia sivuvaikutuksia. Mutta saas nähdä, kuinka esim. Tanskassa käy.

"
Ja vähän noloa käyttää jotain ikivanhaa hommalaismantraa "maailman sosiaalitoimistosta".
"
Olkoot tämä viimein kommenttisi, missä hyväksyn mitään viittausta hommaan. Olen todennut sinulle aiemmin, etten lue enkä kirjoita sinne. Mutta ilmiselvästi hommaforum edustaa jotain sellaista absoluuttista pahaa ja ikävää, mitä ahtaalle joutuessa on mukava vetää hihasta esiin. Siis omista ennakkoluuloista poikivia älyllisiä aivopieruja.

Suomen taloudellinen kantokyky on jo nyt ylitetty.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Hommafoorumista ja muilta vastaavilta sivustoilta nuo mantrat on peräisin mutta toki on levinnyt muuallekin. Taisi lähteä pyörimään netissä noin viitisen vuotta sitten. Tänne ei tulla sosiaaliturvan takia ja Suomen sosiaaliturva ei edes ole kovin kummoinen. Ja ehkä tärkein pointti on että aniharva saa luvan muuttaa maahamme. Sen takia tuo mantra ontuu kaikilta tavoin.

Ruotsissa asuu kai luokkaa 500 000 suomalaista, onko heillä jatkossa oikeus Ruotsin sosiaaliturvaan?

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Suomen Kuvalehti on loistava ja kuuluu yhä lukemistoomme.

Milloinhan Se menee ihmisille perille, että vastaanottoraha turvapaikanhakijalle on tätä nykyä melko minimaalinen, huomattavasti pienempi kuin kanta-astujan saama sosiaalituki
Kaikkihan eivät koko vastaanottorahaa saa sillä tulijan varat kyllä syynätään tarkkaan.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Suomeen ei ole tullut valtavaa pakolaismassaa,joka uhkaisi taloutta.
Kaikki uhkakuvat perustuvat oletuksiin,että sellainen massa jostain joskus tulisi.

Jos jatkuvasti nuorten ikäluokkien pienuutta valitellut yhteiskunta ei kestä esim 10 000 tänne ehkä pysyvästi jäävää
" ylimääräistä" nuorta ihmistä,ei se kestä mitään muutakaan.
Ei sitäkään,että nämä nuoret kuskataan täältä pois.

Janne Suuronen

Olisin kiinnostunut näkemään laskelmia, mihin käsityksesi pohjautuu ? Vai onko enimmiltään mielikuviin pohjautuva mielipide.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Talouslaskelmat sikseen, mutta historiaa hiukan taakse päin vilkaisemalla voi havaita, että paljon suurempiakin massoja on Suomeen kotoutettu.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Janne Suuronen Vastaus kommenttiin #23

Kyllä. Mutta ajanjaksona, jolloin niin suomalaisille kuin tänne muuttaneille oli kaikille tarjota työtä. Eikä tarjoamalla suurelle joukolle tulijoita edes työssä käymisen kautta välttämätät saavutettu nykyisen sosiaaliturvan tasoista elintasoa.

Karjan evakoillekin (Suomen kansalaisia, puhuivat Suomea, sama uskonto, enimmäkseen sama kulttuuriperintö) annettiin viisi hehtaaria maata ja kuokka käteen. Ihan toista, kuin millainen sosiaaliturva nykyisin tarjotaan kotouttamisen nimissä.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #24

Tahdosta on kyse.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Kyllä Suomeen käsittääkseni voi/saa tulla vaikka 30000 työperäistä, hyvinkoulutettua maahanmuuttajaa, jotka vastaavat taloudestaan ja joilla on useampia lapsiakin.
Siihen Suomen maahanmuuttopolitiikan olisi syytä painottua.

Käyttäjän eerojalkanen kuva
Mari Yritys

Muistaakseni olen ollut jo 15 vuotta SK:n kestotilaaja ja minullakin se on ainoa paperilehti, joka vielä tipahtaa postilaatikkoon.

Edelleenkin se on muita laadukkaampi ja luen sen kannesta kanteen, mutta saman huomion olen tehnyt, kuin Suuronen.

Minulla on sellainen mielikuva, että 2000-luvun puolessa välissä siitä löysi vielä islamkritiikkiä. Varmaan siksi, että mm. Hirsi Alin kirjat nousivat silloin otsikoihin. Nykyään islam on hys hys-aihe.

Joku täällä ketjussa myös kritisoi Ville Pernaata. Samaa mieltä. Mitääsanomattomia pääkirjoituksia.

Mutta jatkan tilaajana edelleen. Pääosin hyvä. Luettavaa.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Minua ainakin kiinnostaa ja joskus suorastaan innostaa lukea hyvää, älykkäästi perusteltua tekstiä, jonka ajatusten kanssa en ole samaa mieltä. (Sellaisia ei vain kämypiireistä tule, näin sivumennen sanoen.)

Kannattaa muuten aina lukea itse tekstiä (mitä kirjoittaja/haastateltava oikeasti sanoo) eikä liidellä omien tulkintojen ja mielikuvien mukaan. Mitä polttelevampi aihe, sitä tärkeämpi tämä lukuohje on.

En yhtään ihmettele, että länsimaisiin arvoihin sitoutuneet toimittajat eivät kirjoita ja kustantajat julkaise nuivia miellyttäviä juttuja. Tässä on niin perustava arvomaailmojen ristiriita.

Jos ei Suomen Kuvalehden linja miellytä, niin ainahan voi lueskella netistä omaan pirtaan sopivia uutisia ja näkemyksiä, kuten Reijo Tossavainen niin usein mainostaa. http://vihamuki.tumblr.com

Janne Suuronen

"
Kannattaa muuten aina lukea itse tekstiä (mitä kirjoittaja/haastateltava oikeasti sanoo) eikä liidellä omien tulkintojen ja mielikuvien mukaan. Mitä polttelevampi aihe, sitä tärkeämpi tämä lukuohje on.
"
Täysin samaa mieltä. Varmuudeksi totean, että niin tein tässäkin tapauksessa. Ja kuten niiden edellistenkin Merikallion juttujen kohdalla.

"
Tässä on niin perustava arvomaailmojen ristiriita.
"
Onkohan kuitenkaan. Epäilen ettei. Kyllä suomalaisten valtaenemmistö haluaa auttaa ja tukea hädänalaisia ja vähempiosaisia. Kuului sitten nuivalistoon tai kukkahattuihin. Suomen ja suomalaisten arvot pohjautuvat kristillisyyteen, vaikkei sitä halutakaan myöntää ja tämä usein yritetään kiistää. En usko väitteeseesi, että kyseessä olisi perustava arvomaailmojen ristiriita.

Median ja nuivien välinen ristiriita on paremminkin reaalipoliittiset näkemyserot. Näkemyserot, missä tutkitusti viher-vasemmistolaiset toimittajat haluavat painottaa toisenlaisia asioita, kuin mitä asioita nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaamme tyytymättömät haluavat painottaa.

"
Jos ei Suomen Kuvalehden linja miellytä, niin ainahan voi lueskella netistä omaan pirtaan sopivia uutisia ja näkemyksiä, kuten Reijo Tossavainen niin usein mainostaa. http://vihamuki.tumblr.com
"
Aika ylimielinen toteamus sinulta. Eikö vain ? Kuten jo aloituksessa totesin, niin mieluusti tukisin ammattimaisesti toimettua journalismia. Ja tuenkin Suomen Kuvalehteä ainakin vielä tilaamalla.

Käyttäjän mattihytola kuva
Matti Hytölä

Samaa mieltä SK:sta, yhden virallisen totuuden äänitorvi nykyisin. Eipä ole läpyskässä tainnut olla juuri ihmisperäiseen ilmastonmuutosuskontoon krriitisesti suhtautuvia juttujakaan.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

"...tutkitusti viher-vasemmistolaiset toimittajat haluavat painottaa toisenlaisia asioita, kuin mitä asioita nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaamme tyytymättömät haluavat painottaa."

Joku oikean tutkimuksen linkki kyllä kiinnostaisi.

Nämä "nykyiseen maahanmuuttopolitiikkamme tyytymättömät" kykenevät asiallisimmillaan tuottamaan vain sellaista tekstiä, jonka perustana on se, että on aivan ok nähdä jotkin ihmisiä pelkkänä kustannuseränä. En pidä tätä ajatusta erityisen kristillisenä. Seuraava askel alas pimeyteen päin on sitten hurskasteleva oikean hädänalaisuuden ja vähempiosaisuuden kuurniminen. Onkohan oikealla tavalla hätää kärsivien määrittely mahdottoman kireästi kovin kristillistä sekään? Ja mitäs muuta he haluavatkaan painottaa? Yleistäminen ainakin on aika raskaalla kädellä viljelty painotus.

Keitä SKn Merikallio olisi oikein saanut haastatella, jos ei näitä erittäin asianosaisia henkilöitä? Mistäköhän löytyisi perustuslaki- ja ihmisoikeusasiantuntijoita, joiden näkemykset miellyttäisivät heitä, jotka eivät jätä yhtään kiveä kääntämättä löytääkseen pintapuolisesti sivistyneen kuuloisia tapoja ajaa kaikki turvapaikanhakijat ulos maasta tai vangita ja kiusata heitä?

Janne Suuronen

"Joku oikean tutkimuksen linkki kyllä kiinnostaisi."
Vaikka tässä. Ole hyvä.
http://yle.fi/uutiset/sunnuntaisuomalainen_vihreat...

Minulla myös on kuuden vuoden näkemys Ylestä sisältä päin, vaikken sitä välitä mainostaa enkä ollut suoraan toimuksellisessa työssä.

Loppuu tekstistäsi pohjautuu omiin mielikuviisi Suomen nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan tyytymättömistä, enkä välitä sitä sen enempää kommentoida.

Kumman meistä kahdesta käsitykset sitten pohjautuvat enemmän realismiin ja faktaa ja kumman aatteeseen ja/tahi mielikuviin.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Kyselyhän ei ole oikea tutkimus.
Sukupuolineutraalin avioliiton kannatus näkyy olevan vain jokusen prosentin korkeampi kuin suomalaisten keskuudessa yleensä. Enkä näe Perussuomalaisten, Kokoomuksen ja Vihreiden kannatuksessakaan mitään erityisen dramaattista. Aika tavanomaiset lukemat korkeakoulutettujen suomalaisten parissa, näitä on nähty muissakin kyselyissä. Koulutus kun tuppaa tekemään avarakatseisemmaksi ja sallivammaksi monien asioiden suhteen.

Vihervasemmistolainen toimittajakunta sitä tai tätä on ihan pelkkä olkiukkoargumentti.

Janne Suuronen Vastaus kommenttiin #32

No se.

Montako artikkelia muistat Suomalaisen median julkaisseen, vaikkapa tutkimuksista, jossa perustella homopariskuntien lasten adoptio-oikeuden vahingollisuutta ? Muualla maailmassa sellaisa on. Onko siis ihme, jos vuosikausien täysin polarisoinut rummutus on tehnyt tehtävänsä.

" Koulutus kun tuppaa tekemään avarakatseisemmaksi ja sallivammaksi monien asioiden suhteen."
Joo. Erityisesti Tampereen yliopiston tiedotusopin laitos oli aikoinaan tässä erityisen taitava. (Turun Sanomien ja Ylen hihamerkkitoimittajille: Tähän saattoi sisältyä sarkasmia)

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #35

No jos ei ole tieteellisesti valideja tutkimuksia, niin se saattaa olla melko olennainen syy siihen, ettei 'homoadoption haitallisuudesta' ole yksipuolista tai tasapuolista rummutusta.
Muutamaa viestiä aiemmin pidit suomalaisia ihan luotettavina ja fiksuina - ja nyt he ovatkin median harhaanjohtamia?

Mitä Tampereen yliopistoon tulee, niin eiköhän tuo heittosi ole aika wanha vitsi - sieltä 1970-luvun loppupuolelta.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Voipi olla myös niinkin, kun yhteiskunta muuttuu, kehittyy ja lehdistö sen mukana niin paikalleen näkemyksineen jämähtäneet ihmiset putoavat "rattailta" ja eivät suostu ymmärtämään, että se mikä oli eilen ei pädekkään tänään.

Janne Suuronen

Voi olla. Osatko eritellä asiaa yhtään tarkemmin ?

Tunnen monia arvokonservatiivisia ihmisiä, jotka ovat hyvinkin mukana reaalimaailman kehityksessä. Kiitos avarakatseisen ystäväpiirin.

Käyttäjän HannuTuulasvaara kuva
Hannu Tuulasvaara

Olen Janne Suurosen kanssa samaa mieltä. Suomen Kuvalehti on alkanut lipsua pakolaisasiassa samaan kerhoon YLE:n, MTV:n ja Helsingin Sanomien kanssa, mutta samalla myös lähes kaikkien muidenkin lehtien kanssa.
Olisi mielenkiintoista tietää, miksi media lähes kauttaaltaan suhtautuu myötäsukaisesti pakolaisiin, kun samanaikaisesti kansa alkaa olla pääasiassa pakolaiskriittisiä. HS:n gallupin mukaan 87 % kansasta olisi valmis laittamaan Suomen rajat kiinni.
Lehdistö suree tilaustensa vähenemistä, mutta samanaikaisesti se julkaisee artikkeleita, jotka eivät vastaa tilaajien ja lukijoiden näkemystä. Varsinkin pakolaisia koskevissa kysymyksissä tämä on erityisesti korostunut. Voiko tällöin odottaakaan muuta kuin tilausmäärien vähenemistä?

Käyttäjän dottore48 kuva
Kari Ellimäki

Samaa mieltä blogistin kanssa. Suomen Kuvalehdestä on tullut yhden totuuden julisttaja.

Surullista että Suomesta ei enää löydy monipuolisesti asioita käsitteleviä lehtiä, ehkä Kanava vähän sinne päin.

On pakko turvautua ulkomaalaisiin lehtiin: esimerkiksi saksankilelisiissä lehdissä, die Welt, Frankfurter Allgemeine, Spiege
pakolaiskriisiä käsitellään paljon monipuolisemmin. Uskalletaan myös kirjoittaa islamista kriittisesti, mikä tuntuu suomalaiselle lehdistölle olevan tabu. Etteivät vaan muslimit " loukkaantuisi".

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Pernaan aikana olen palannut Suomen Kuvalehden tilaajaksi. Monipuolinen ja avarakatseinen julkaisu.

Janne Suuronen

Ymmärrän, vaikken välttämättä usko. Sillä Pernaan aikakausi ei ole mitään "palaamista", vaan ihan uusi aikakausi. Näin 40-vuotta Suomen Kuvalehden lukijana pohjalta arvoituna.

Sama mielipidejako näkyy myös US blogeissa. Säälittävää reaalimaailman faktoja ylenkatsovaa luupäisyyttä ja missä sitten vaikuttaisi mentävän suoranaisen valehtelun puolelle.

Selvemmin ilmaistuna? en usko kommenttiasi.

Käyttäjän KansalainenKane kuva
Markku Nieminen

Janne Suurosen vastaus Veikko Virralle: "Noin muuten kirjoitit näkemyksiä, jotka ovat aika itsestään selviä ja joista media ei kirjoittele. Vaan päinvastoin, media keksii kaikkia mahdollisia syitä miksei näitä näkemyksiä pitäisi huomioida. Siksi ihan en ymmrtänyt koko kommenttiasi, jonka aloitat toteamalla ettet ymmärrä kritiikkiäni."

Tämä on erittäin tärkeä pointti!

Mielipidetiedustelujen ja tutkimusten mukaan noin 87% kansasta on tiukemman maahanmuuttopolitiikan kannalla ja hallituskin yrittää sitä kaikin keinoin paikata, Orpoa lukuun ottamatta.
Miksi sitten valta "media keksii kaikkia mahdollisia syitä miksei näitä, (kriittisiä) näkemyksiä pitäisi huomioida"!
Hyvin koulutetut järkevät ihmiset eivät halua antaa edes tilaa toisenlaisille mielipiteille asiasta, vaan pimittävät tai jopa demonisoivat kaikki omasta agendastaan poikkeavat tahot. Tämä on täysin käsittämätöntä "maailman vapaimman media" taholta!

Toimituksen poiminnat